Veden jumalat

Ahti - veden haltija

Ahti on suomalaisessa kansanperinteessä ja muinaisuskossa esiintyvä veden jumala tai haltija. Merta tai järveä nimitetään nykyisinkin usein Ahdin valta­kunnaksi. Suomessa on uskottu veen kuninkaaseen ja veen emäntään, joilla on useita tyttäriä, palvelijoita ja karjaa. Tyttäret, Vellamon neidot, ovat kauniita vedenhengettäriä, jotka uivat ja ilakoivat vedessä. Ahtola on suomalaisissa muinaisrunoissa ja Kalevalassa vedenalainen valtakunta tai iso talo, jossa asuvat veden emäntä Vellamo ja veden isäntä Ahti. Ahtolassa asuu myös vedenväkeä, jota mainitaan olevan paljon.

Ahdilta pyydettiin kalaa, Mikael Agricolan ”epäjumalien” luettelossa vuodelta 1551 Achti toi vedestä kaloja: Achti wedhest caloia toi. Vedenhaltijat saattoivat olla anteliaita ja antoivat mahtavan kalansaaliin tai lähettivät karjaansa ihmisille. Ne saattoivat myös viedä mukanaan uimareita tai kalastajia tai muuten aiheuttaa epäonnea.

Veden jumalana Ahti esiintyy pääasiassa loitsuissa, mutta vain melko harvoin. Toisinaan nimi Ahti on kuitenkin yleistynyt tarkoittamaan haltijaa yleensä, niin että runoissa mainitaan myös metsän, maan tai tuulen Ahti. 

Miespuolista vedenhaltijaa kuvailtiin yleensä tontunnäköiseksi partasuuksi, jolla on niinihousut ja ruokopaita. Vetehistä, miespuolista vedenhaltijaa, pelättiin, koska sen uskottiin vetävän ihmisiä veden alle. Toisaalta se saattoi myös auttaa kalastajaa puhaltamalla myötätuulen tai ajamalla kaloja verkkoihin. 

Vellamo - veden emäntä

Vellamo on hyvä ja arvostettu veden emäntä, veden eukko tai veen emonen kalevalaisessa runoudessa. Vellamo asui veden alla Ahtolassa, ja hänen puolisokseen nimetään usein Ahto tai Ahti. Vellamo kuului kalansaaliin toivossa palvottuihin vedenhenkiin. Muita tehtäviä olivat aaltojen nostaminen tai purjehdussäähän vaikuttaminen. Sanan Vellamo arvellaan tulevan veden liikehdintään liittyvästä velloa-sanasta. Vedenhaltijaa saattoi maanitella antamaan pyyntionnea lempein sanoin:

"Ween Ehtoisa Emäntä, Sinä olet waimoista wakanen, Annas mulle ahwenia, Kuletteles Kuukupoja, Käytteles marut mahoja, Hiekan hieromattomia, Päiwän paistamattomia, Alta aaltojen syvien, Kalaisista kaarteista, Awarasta aitastasi! (Niinisalo 2006:26,30)"
Mikael Agricolan ”epäjumalien” luettelo vuodelta 1551 kertoo karjalaisten jumalan Veden emon ohjaavan kalat verkkoon:Wedhen Eme wei calat vercon..

Vellamoa on ilmeisesti pidetty kauniina, ja häneen on suhtauduttu samoin kuin metsän emäntään. Myöhemmin häneen on liitetty ainakin jossain määrin merenneidon tai seireenin piirteitä. Vellamoa on kuvattu muun muassa ruokorintaiseksi, ja hänen vaatteenaan kerrotaan olleen meren vaahtoa. Vellamolla sanotaan olevan sininen lakki, kaislainen paita ja vaahtoinen vaippa. Usein tarinoissa esiintyy kaunis alaston naishahmo, joka kampaa tai pesee rantakivellä pitkiä hiuksiaan. Kalanpyrstöinen naishahmo on nuorempaa kansainvälistä tarinaperinnettä.